Sisältöön »

25.-31.8.2025

Blogi

28.07.2025

Janet Gaynor – tähti ilman tähtistatusta

Janet Gaynor – tähti ilman tähtistatusta

Elokuvan kehittyminen väheksytystä rahvaan viihteestä arvostetuksi taiteenalaksi kävi loppujen lopuksi verrattain nopeasti ainakin Yhdysvalloissa. Siinä missä vielä 1910-luvun alussa ala koettiin kaiken puolin arveluttavaksi, vuosikymmentä myöhemmin sinne oli tunkua ihan joka taholta. Teatteritähdet halusivat ikuistaa itsensä valkokankaalle ja tuhannet nuoret miehet ja naiset koettivat onneaan tahoillaan, sillä kukapa ei haluaisi nousta maailmantähtien eturiviin tai saada kokea edes hetken suosiota ja kuuluisuutta.

 Useimmat epäonnistuivat, monet pääsivät sivuosiin, muutamat saivat esitettäväkseen jonkun huomattavan roolin, harvat nousivat tähtiin ja jokunen onnistui lopulta lunastamaan tähtistatuksen. Toisinaan tämä kävi varsin oudolla tavalla. Louise Brooks teki Hollywoodin ulkopuolella muutaman merkittävän elokuvan, mutta siitä huolimatta hänestä on sittemmin sukeutunut yksi 1920-luvun unelmakaupungin symboleista. Mary Duncan oli elokuvien suhteen aktiivisempi, mutta nykyään häntä ei juuri muisteta. Kuten ei Vilma Bankyakaan, saati Laura La Plantea tai Bessie Lovea. Seksiä tihkunut Clara Bow oli loistava komedienne, mutta jälkipolvia on innostanut mehustella ennemmin hänen mahdollisilla skandaaleillaan kuin muistella hänen elokuviaan. Talmadgen sisarukset vetäytyivät alalta niin aikaisin, että heidänkin tähtensä on jo hiipunut.

 Janet Gaynor putoaa jonnekin tämän kaiken välimaastoon. Häntä ei juurikaan muisteta nimeltä, useimmiten tunnutaan puhuvan ”Murnaun Auringonnousun naisesta”. Hänestä on kirjoitettu menestykseen verrattuna todella vähän, eikä hänen tähdittämiään elokuvia markkinoida hänen nimellään – tämä siitäkin huolimatta, että hän voitti kaikkien aikojen ensimmäisen naispääosan Oscar-palkinnon vuonna 1928 ja oli ehdolla palkintoon myös vuoden 1937 versiosta Tähti on syntynyt. Äänielokuvaan siirtyminen kävi vaivatta, samoin myöhemmin televisioon, jossa hänet nähtiin mm. meilläkin takavuosina esitetyssä Lemmenlaiva-sarjassa.

 Janet Gaynorin unohtaminen voi johtua skandaalien puutteesta, sillä niitähän elokuvayleisö tuntuu rakastavan. Toinen unohduksen syy saattaa liittyä ohjaajavalintoihin, muistetaanhan Auringonnousu ensisijaisesti Murnaun elokuvana ja Seitsemännen taivaan kaltaiset rakkauselokuvan klassikot ennemminkin Borzagen kosketuksesta kuin näyttelijöistään. 1930-luvun elokuvista etsitään puolestaan aivan toisenlaisia elämyksiä kuin mitä Gaynor ohjaajineen tarjosi, olihan vuosikymmen erityisesti amerikkalaisen kauhuelokuvan kulta-aikaa. Olipa syy mikä hyvänsä, se ei poista Janet Gaynorin ansioita: hän oli elokuvatähti ilman elokuvatähden statusta.

Kari Glödstaf

24.7.2025

 

Yleistä festivaaleista:

 

Festivaalin järjestää Forssan mykkäelokuvayhdistys ry

Forssan Mykkäelokuvayhdistys toimii alueellisena elokuvakeskuksena. Tehtäviin kuuluu mykkäelokuvataiteen tunnetuksi tekemisen lisäksi elokuva-alan ja kulttuurin edistäminen. Tätä tarkoitusta yhdistys pyrkii toteuttamaan järjestämällä mykkäelokuvajuhlia, elokuvaesityksiä, keskustelutilaisuuksia, antamalla julkilausumia, harjoittamalla julkaisutoimintaa, restauroimalla mykkäelokuvia, tarjoamalla elokuvien harrastajille opastusta ohjausta ja yhteistyötä sekä kehittämällä elokuva-alaa muilla samankaltaisilla toimilla.  Tämän lisäksi pidämme toiminnassa maamme vanhinta (1906) elokuvateatteria. Voit tukea toimintaamme liittymällä kannatusjäseneksemme.

Liity

Yhteistyössä:

 
OP Lounaismaa
Forssan kaupunki
LHJ Group
Punamusta
Forssan Verkkopalvelut
DA-Group
Someron Säästöpankki
 

Forssan Mykkäelokuvayhdistys ry on saanut LounaPlussalta ja Euroopan Unionin osarahoittamana tukea historiikin tekemiseen, sekä Elävienkuvien teatterin korjausavustukseen.

 
LounaPlussa ry
Euroopan unionin osarahoittama
 
loading...