Sisältöön »

21.-27.8.2023

Varieté

 
Varieté
 

1925 • Ewald André Dupont • 94 min
ma 21.8.2023 klo 19:00 osta liput »
ke 23.8.2023 klo 19:00 osta liput »

 

IMDB

 

Varietee

Lupu Pickin Sylvesterissä vapautettu kamera irtautui lopullisesti kahleistaan E. A. Dupontin vuonna 1925 ohjaamassa Varieteessa. Sirkusmaailmaan sijoittuva intohimodraama on paitsi elokuvatekniikan riemuvoitto, myös osoitus Emil Janningsin vahvasta ja persoonallisesti näyttelemistyylistä sekä aikansa suosituimpiin naisnäyttelijöihin lukeutuneen Lya De Puttin vetovoimasta. Varieteen menestys vei Dupontin Hollywoodiin, jossa ura nousi kuitenkin pystyyn jo yhden elokuvan jälkeen.

Elokuvasta on olemassa kaksi erilaista leikkausta. Yhdysvalloissa siitä leikattiin alkuosa kokonaan pois – amerikkalaiselle yleisölle ei siis näytetty sitä, kuinka Huller jättää vaimonsa ja karkaa nuorikkonsa kanssa Berliiniin. Tämä vaikuttaa vahvasti elokuvan dynamiikkaan ollen kuitenkin samalla hyvä esimerkki siitä, kuinka vaivatonta elokuvien editoiminen tuohon aikaan saattoi olla: amerikkalaisen version nähtyään ei edes osaa olettaa, että alkupuolelta puuttuisi parinkymmenen minuutin verran materiaalia.

Me näytämme elokuvan alkuperäisessä, täydellisessä muodossaan.

 

Yleistä festivaaleista:

 

Festivaalin järjestää Forssan mykkäelokuvayhdistys ry

Forssan Mykkäelokuvayhdistys toimii alueellisena elokuvakeskuksena. Tehtäviin kuuluu mykkäelokuvataiteen tunnetuksi tekemisen lisäksi elokuva-alan ja kulttuurin edistäminen. Tätä tarkoitusta yhdistys pyrkii toteuttamaan järjestämällä mykkäelokuvajuhlia, elokuvaesityksiä, keskustelutilaisuuksia, antamalla julkilausumia, harjoittamalla julkaisutoimintaa, restauroimalla mykkäelokuvia, tarjoamalla elokuvien harrastajille opastusta ohjausta ja yhteistyötä sekä kehittämällä elokuva-alaa muilla samankaltaisilla toimilla.  Tämän lisäksi pidämme toiminnassa maamme vanhinata (1906) elokuvateatteria. Voit tukea toimintaamme liittymällä kannatusjäseneksemme.

Liity

Yhteistyössä:

 
OP Lounaismaa
Forssan kaupunki
Punamusta
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy
Taiteen edistämiskeskus